RMC I osakilpailu, Kotka

18.05.2024

Meidän karting kisakausi starttasi tänään lauantaina Kotka FK radalla. Kisa oli myös meidän ensimmäinen Rotax luokassa.  Treenit jäivät olemattomiin. Ennen kisoja päästiin uuden luokan kalustolla treenaamaan 3 kertaa Ruuhimäki Circuitilla. Ja vielä lisäksi Kotkan rata oli aivan uusi meille eikä ehditty edes treenaamaan ennen kisoja uudella radalla. Näistä syistä Kotkan reissu oli täysin opettelumatka.

Lauantaipäivän aikaan opittiin rataa ja auton säätöjä. Kaikki oli uutta käytännössä. Nimi löytyi tulosliuskan perältä.

Sunnnuntaina vauhti kasvoi ja ajo kehittyi,mutta niin teki myös muilla, joten sijoitukset eivä parantuneet yhtään. Toki maaliin ei taidettu tulla kertaakaan viimeisinä vaan aina oli jotain muita keskeyttäneitä yms. Positiivinen muisto jäi 1. Finaalin startista kun Oliver nousi 6 sijaa ylöspäin. Hyvä fiilis loppui lyhyeen, kun kolmosmutkaan kuskit menivät kahdessa vierekkäisessä jonossa. Yksi takana tuleva kuski ajatteli, ettei tarvii jarruttaa kolmos mutkaan ollenkaan vaan ajoi suoraan Oliver perään. Oliver otti lennokkaan pyörähdyksen toisen auton päälle. Onneksi auto pysyi renkaillaan. Keskeytys siitä koitui. Runko meni kieroon eikä se enää toiminut 2.Finaalissa ollenkaan. Joten homma jäi harmittamaan molempia.

Seuraava RMC-osakilpailu jää meiltä ajamatta muiden kiireiden vuoksi.

Kiitos yhteistyökumppaneillemme!

Jyväskylänautokuljetus Oy
Jakeman Oy

Kaivutyö Salmela Oy
Pihapalvelu Ylönen / Tmi Jani Ylönen
JR-Tools Oy
Prodoor.fi

Luo kotisivut ilmaiseksi!